-9

Toinen julkaisu samalle päivälle, mutta haluan julkaista tämän jo! Valitettavasti tässä postauksessa on nyt vain kännykkälaatuisia kuvia, mutta koittakaa pärjätä. :D

 Jotkut, jotka ovat seuranneet mua kuluneen vuoden aikana blogissa, instassa (nykyään @suvibb) ja niin edelleen, muistavat varmaan, että aloitin tammi-helmikuussa kuntosalitreenaamisen Turun LadyLinella.

Painoin 26.2. kamalat 110 kiloa. Häpesin itseäni, ihosin löllyvää ihraa ja kasvoni olivat hirveän turvonneet. 

Kävin salilla aktiivisesti tammi-huhtikuun. Huhtikuussa elämä heitti kunnon häränpyllyn kaikkien muutosten johdosta ja motivaatio kuntosaliin katosi ja kroppa pisti kaikessa vastaan. En tiedä, tapahtuiko painolleni jotain siinä välissä, mielenkiintoni oli kirjaimellisesti ihan muualla ja väsyin hetkellisesti. Yo-kirjoitukset menivät rytinällä ohi kuten mainitsin jo aiemminkin. En silti ollut yhtä pettynyt itseeni kuin aloittaessani salilla, sillä olin jo onnistunut pudottamaan painoa ja kiinteyttämään itseäni ihan suhteellisen hyvin.

Mitä sitten tapahtui? En edes tiedä. Mitään ihmeellistä en ole tehnyt. Lenkkeilykin muuttui satunnaiseksi hyvänpäivänlöntystelyksi. 

Mikä sitten muuttui täysin, on mun ruokavalio. 90% kaikesta paskasta jäi pois. Ei enää reissuja kauppaan vaan koska tekee mieli suklaata. Herkuttelu alkoi painottua viikonlopulle, ja silloinkin puolta pienimmässä määrin. Kesäkuun alkaessa tuli työt, jolloin kyllä söin melkolailla kaikkea mitä meillä oli myynnissä, pullaa, suolaisia jne. Mutta kokoajan liikkeessä pysyminen töissä lienee syy siihen, ettei paino sitten noussutkaan?

Ruokavaliooni ovat lisääntyneet kevyemmät herkut: jugurtit+marjat, melonit, salaatit.. ja hauskinta on vielä se, että olemme usein grillanneet ja juhlineet. Ruoka itsessään on ollut suurimmaksi osaksi itse laitettua (lukuunottamia muutamia ravintolaruokia :) ) eikä enää sellaista pizzamättöä kuin ennen. Nykyään ohitan kaupan karkkihyllyn jopa huomaamatta, tajuten kotona nukkumaan mennessä, että "enhän mä syönyt tänään yhtään suklaata".  Nykyään minua myös hävettää mennä kauppaan ja lykätä hihnalle vain kasa karkkia. 

Voisin väittää, että tunnesyömiseni on kevään myötä kadonnut kokonaan. Olo on paljon parempi. Jos mua surettaa, itken, ja jatkan elämää: en turvaudu suklaaseen lohduttajanani. Uskaltaisin väittää, että iso kiitos kuuluu ystävilleni, perheelleni ja poikaystävälleni, jotka ovat kaikki tukeneet ja tsempanneet minua kaikessa tänä vuonna. Eritoten se, että Samuli rakastaa jugurtteja, marjoja, kasviksia, hedelmiä... jne eikä pidä roskaruuasta, on ollut suuri tekijä. Voisin jopa sanoa, että viimeiset 4,5 pudotettua kiloa ovat Samulin ansiota, sillä hänen ansiostaan minun on ollut helpompi syödä kevyemmin. Lisäksi en syö miltei ollenkaan leipää: Samulin keliakian johdosta myös meidän kodin leipälaatikko on keventynyt, sillä suurin osa leivästä on nykyään gluteenitonta eli ei sisällä vehnää. Niin tulee olemaan myös sitten meidän kotona & opettelen vielä leipomaan Samulille sopivaa leipää (Edellisistä tuli tiiliskiviä. Heh.) sillä se on pidemmän päälle edullisempaa kuin kaupan leivät. Ei muuten turvota enää!

Tilanne on kuitenkin nyt uskomaton: Olen 9 kiloa kevyempi kuin 26.2.2014.

Kun olemme muuttaneet, aion jatkaa kuntosalilla käymistä ja ihoni kunnon salliessa uida, uudessa kotikaupungissani ja yrittää pysyä liikkeessä pimenevistä illoista huolimatta. Koulumatkani kuljen kävellen, samoin kauppareissut useimmiten - ja ruuan saa itse laittamalla terveelliseksi ja omassa huushollissa luultavimmin kontrolli säilyy paremmin. 6kk tavoitteeni on melkein täytetty: enää kaksi kiloa, ja painoni on vihdoin oikeasti kaksinumeroinen. Suunta on edelleen tässä kohtaa vain alaspäin.

Epäilijöille tiedoksi: yes, I CAN!